Ohrarieska

Suomen sodan aikana evakkoon joutuneita ihmisiä kulki Ylivieskan aseman kautta junilla. Kun junat pysähtyivät asemalle, veivät Ylivieskalaiset emännät nälkäisille matkalaisille lämmintä maitorieskaa ja maitoa. Lausahdus ”Ylivieskan mainio maitorieska” on saanut alkunsa evakoilta ja rieska tunnetaan tällä nimellä myös nykyään.

Tarvikkeet

  • Maitoa 5 dl
  • Suolaa 1 tl
  • Ohrajauhoja
  • Vehnäjauhoja

Valmistus

Laita kulhoon 5 dl maitoa, 1 teelusikka suolaa ja pieni siivu hiivaa. Lisää joukkoon ohrajauhoja ja sekoita.  Jatka näin kunnes taikina alkaa kiinteytyä. Laita lopussa sekaan vehnajauhoja ja vaivaa taikinaa kunnolla.

Jaa taikina kolmeen tai neljään osaan ja muotoile ne pyöreiksi. Helpointa, kun ensin muotoilee taikinapalan pyöreäksi ja sitten painelee tasaisesti kunnes sopiva paksuus on saavutettu.

Lopuksi vielä tökitaään haarukalla. Esim 14 pistoa toimii hyvin.

Rieskat paistetaan ritilällä.

Uunin lämpötila 250 astetta.

Paistoaika 18 minuuttia. Kannaattaa kurkistaa vähän ennen, että onko kaunis pinta vai joko paloi.

Rieskat ovat parhaimmillaan suoraan uunista. Halkaise rieska laita voita päälle ja nauti.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *